Ohita
Älykkäitä asioita helpompaan arkeen

Blogikirjoitus -

Älykkäitä asioita helpompaan arkeen

Samsung SmartThings helpottaa arkeasi, mutta minkälaista älykodissa asuminen oikeasti on? Samsungin Pohjoismaiden liiketoiminnan kehitysjohtaja Oscar Nöjd kertoo seuraavaksi sovelluksen mahdollisuuksista ja siitä, miten hän itse käyttää sitä.

Ajattele itseäsi, kun istut töissä. Työpäivä päättyy muutaman tunnin päästä, ja vaikket olisikaan kovin innoissasi liikenteen sekaan päätymisestä, odotat kuitenkin varmasti sitä, että pääset kotiin. Suunnittelet hyvää illallista ja rentoutumista sohvalla, tärkeää oman ajan viettämistä. Lisäksi mietit asioita, joita sinun on tehtävä. Unelmoimasi illallinen ei valmistu itsestään eikä ilman oikeita tarvikkeita, eikä sinulla ole hajuakaan, mitä kotona jo on. Sinun on siis ensin mentävä kotiin tarkistamaan tilanne ja lähdettävä sitten vielä kauppaan. Tajuat jo nyt, kuinka rauhallinen koti-ilta on kulumassa vähiin. Sen sijaan, että stressaisit asiasta, otat puhelimesi esille, avaat Samsung SmartThings -sovelluksen ja katsot siitä, mitä jääkaapissasi on. Samsung Family Hubin ansiosta voit käydä kaupassa jo kotimatkalla.

Samsungin Pohjoismaiden liiketoiminnan kehitysjohtaja Oscar Nöjd käyttää Smart Things -sovellusta myös itse, ja tässä hän kertoo kokemuksistaan ja ajatuksistaan.

Hei Oscar! Voisitko kertoa, mikä SmartThings on?

SmartThings on ennen kaikkea tapa helpottaa pieniä ja suuria arjen asioita: se yksinkertaistaa ja auttaa hallitsemaan asioita yhdistämällä ne kotona. Yksi esimerkki tästä on valojen syttyminen, kun ulko-ovi avataan, tai kesämökin lämmittäminen jo matkalla sinne, jotta se olisi perille saapuessa mukavan lämmin.

Milloin aloit käyttämään SmartThings-sovellusta ja missä tilanteissa se on tuntunut erityisen tarpeelliselta?

Kiinnostuin sovelluksesta nähdessäni, kuinka muut pystyivät helpottamaan arkeaan SmartThingsin avulla. Sen jälkeen, kun aloitin SmartThingsin käytön, ei ollut enää pitkä matka kolmeen johtopäätökseen. Ensinnäkin sovelluksessa on helppoa luoda erilaisia tapahtumia eli tilanteita, kuten valojen ja koneiden sammuttaminen, kun poistun kotoa. Muita asioita voi aloitella pikkuhiljaa, testailla niitä ja rakennella eteenpäin. Viimeinen, muttei missään nimessä vähäisimpänä, tekijä on se, että se toimii kotisi kaikkien äly-yksiköiden kanssa (ja niitä on paljon enemmän, kuin osasin kuvitellakaan).

Onko sen asentaminen helppoa? Ja mitä se lopulta maksaa?

Kyllä! Pääset helposti alkuun hankkimalla SmartThings Hubin ja sovelluksen matkapuhelimeesi. Sitten siirrytään käsittelemään laitteita, joita kotoasi varmasti jo löytyykin. Tämän jälkeen voit tarpeen mukaan lisätä laitteita ja antureita SmartThingsistä. Hubin hinta on 899 SEK, ja sen jälkeen älykodin rakentelulla ole rajoja. Tavallisten tilanteiden määrittäminen maksaa vain muutamia satasia.

Mitä toimintoja sinulla on käytössä?

Olen rakentanut kaksi suosikkitilannetta: yhden aamuksi ja toisen työpäivän jälkeen. Aamulla haluan, että valaistus kirkastuu hitaasti ja että keittiön televisio aukeaa. Olen myös täyttänyt kahvinkeittimen valmiiksi, jotta voin käynnistää sen jo vuoteesta.

Mikä on mielestäsi parasta SmartThingsissä?

Arvostan, miten SmartThings on saanut minut paremmin kiinni arkeen, sekä sitä, että voin rakentaa rutiineja helpottavia tilanteita ja että voin päättää itse, mitä yhdistän siihen. Voin esimerkiksi käyttää SmartThings Outletia, joka on yhteyteni silloin, kun haluan tuotteita, jotka eivät ole yhdistettynä älytuotteisiin.

Aiheet

Liittyvä sisältö

Samsung Suomi

Samsung Electronics Co., Ltd. inspiroi maailmaa ja muovaa tulevaisuutta muuttuvilla ideoilla ja teknologioilla. Yritys määrittelee uudelleen käsitykset televisioista, älypuhelimista, puettavista laitteista, tableteista, digitaalisista kodinkoneista, verkkojärjestelmistä sekä muisti-, puolijohde-, valaisu- ja LED-ratkaisuista. Tuoreimmat Samsung-uutiset löydät osoitteesta: http://news.samsung.com/

Samsung Electronics Nordic AB
Torshamnsgatan 48
164 40 Kista
Sweden