Ohita
Samsung Nordic tutki: Lähes neljännes nuorista suunnittelee sijoittavansa NFT:hen tai kryptovaluuttaan

Tiedote -

Samsung Nordic tutki: Lähes neljännes nuorista suunnittelee sijoittavansa NFT:hen tai kryptovaluuttaan

NFT ja kryptovaluutat ovat yleistymässä sijoituskohteina, kertoo Samsungin Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa tammikuussa teettämä kyselytutkimus. Suomalaisvastaajia tutkimuksessa oli tuhat. Tutkimukseen perustuvan Digitaalinen lähikontakti -raportin ensimmäinen osa avaa muun muassa suomalaisten kokemuksia ja halukkuutta sijoittaa NFT:hen tai kryptovaluuttaan. Alle kolmekymppisistä suomalaisvastaajista jopa 18 prosenttia kertoi sijoittaneensa viime vuonna jompaan kumpaan, ja suunnitelmissa se on vielä useammalla.

Samsung Electronics Nordicin tammikuussa teettämässä kyselytutkimuksessa selvitettiin pohjoismaalaisten asenteita ja kokemuksia NFT:hen liittyen.

Siinä missä viimeisen vuoden aikana perinteiseen taiteeseen on sijoittanut kuusi prosenttia suomalaisvastaajista, NFT:hen tai kryptovaluuttaan on sijoittanut yhteensä 8 prosenttia vastaajista. Kaikkein ahkerimmin NFT:hen ja kryptovaluuttaan varojaan ovat sitoneet nuorimmat sijoittajat. 18–29-vuotiaista suomalaisvastaajista jopa 18 prosenttia kertoo sijoittaneensa viimeisen vuoden aikana NFT:hen tai kryptovaluuttaan, ja 23 prosenttia suunnittelee tekevänsä niin tulevan vuoden aikana. Yli 65-vuotiaista NFT:hen tai kryptovaluuttaan on sijoittanut 2 prosenttia. Valtaosa NFT:hen ja kryptovaluuttaan sijoittaneista on miehiä.

Tienraivaaja uudelle teknologialle

Z-sukupolven sijoitussuunnitelmat enteilevät lohkoketjutekniikkaan pohjautuvien sijoituskohteiden suosion kasvua.

– Halusimme tutkimuksella selvittää lohkoketjuteknologiaan liittyviä ajatuksia ja suunnitelmia. Tulokset vahvistavat näkemystämme siitä, että erityisesti nuorten kiinnostus NFT:hen ja kryptovaluuttaan sijoittamiseen on kasvussa. Samsung tunnetaan tienraivaajana uusien teknologioiden saralla ja siksi meille on tärkeää rohkaista ja edistää yhteiskunnan teknistä, kognitiivista ja luovaa digitaalista kehitystä. Tuotteemme mahdollistavat digitaalisen taiteen luomisen ja kuluttamisen, sanoo Samsung Electronics Suomen mobiililiiketoiminnan maajohtaja Mika Engblom.

Suomalaiset ja norjalaiset vastaajat ovat sijoittamiseen liittyvissä kokemuksissa ja suunnitelmissa varsin samoilla linjoilla. Pohjoismaisista ruotsalaiset ovat sijoittaneet annetuista vaihtoehdoista hieman muita useammin (13 %) NFT:hen tai kryptovaluuttaan – ja selvästi muita useammin myös osakkeisiin tai rahastoihin (51 %). Tanskassa on kaiken kaikkiaan vähiten sijoitusintoa.

Tiedon puute ja rahojen menettämisen pelko hillitsevät sijoitusintoa

Tutkimuksessa selvitettiin myös, millaisia riskejä vastaajat näkevät NFT:hen sijoittamisessa, Suomalaiset vastaajat ovat pohjoismaisia verrokkejaan selvästi annetuista vaihtoehdoista enemmän huolissaan siitä, etteivät ymmärrä NFT:n toimintaperiaatetta (57 %), kun taas muissa pohjoismaissa pelätään suomalaisia enemmän rahan menettämistä (35 %).

Toiseksi eniten (29 %) suomalaisia arveluttaa rahojen menettäminen, ja kolmanneksi eniten epävarmuus jälleenmyyntiarvosta (26 %). Tietämättömyys huolestutti enemmän vanhempia vastaajia, kun taas nuoremmat olivat enemmän huolissaan rahan menettämisestä kuin vanhemmat.

– Lohkoketjuteknologian tuntemuksen kasvu kehittää Suomen ja muiden Pohjoismaiden asemaa luovana toimijana maailmassa. Samsungin tuotteita voi käyttää sekä digitaaliseen luomiseen että digitaalisten, luovien teosten kuluttamiseen ja toivommekin, että se houkuttelee yhä useammat ihmiset digitaalisen taiteen pariin – se on loistava mahdollisuus, jonka NFT tarjoaa, Engblom sanoo.

NFT:hen liittyviä asenteita, näkemyksiä ja käytänteitä Pohjoismaissa kartoittavan kyselytutkimuksen toteutti tammikuussa 2022 Samsung Electronics Nordicin toimeksiannosta Norstat, johtava eurooppalainen riippumaton markkinatutkimuksen tiedonkerääjä. Tutkimuksen lopulliseen suomalaiskohderyhmään kuului 1 010 iältään 18–99-vuotiasta vastaajaa. Painotettuna otos on valtakunnallisesti edustava sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan. Tutkimuksen pohjalta tuotettu Digitaalinen lähikontakti -raportti julkaistaan kolmessa osassa.

[FAKTABOKSI]

Kryptistä? Nappaa tästä termit haltuun

NFT:hen sijoittamisessa suomalaisia arveluttaa eniten tiedon puute aiheen ympäriltä. Tunnetuin NFT:hen liittyvä termi on kryptovaluutta, jonka reilu puolet suomalaisvastaajista kertoi tuntevansa ainakin hieman, ja 7 % jopa erittäin hyvin. Web3:sta on kuullut murto-osa.

Kryptovaluutta on digitaalinen vaihtoehto rahalle. Erilaisia kryptovaluuttoja on tuhansia, ja tunnetuin niistä on Bitcoin. Kryptovaluutat toimivat lohkoketjujen avulla.

NFT, non-fungible token, on kryptovaluuttatekniikka, jossa yksilöidään virtuaalisia kohteita, kuten taidetta, ja kirjataan niiden omistussuhteita lohkoketjun avulla.

Web3 on idea hajautetusta eli lohkoketjutekniikalla toimivasta internetistä.

Lohkoketju on tekniikka, jossa eräänlaisia hajautettuja tietokantoja hyödyntäen voidaan todistaa lohkoketjussa tehdyt siirrot. Tekniikan ansiosta ketjun jäsenet voivat luottaa toisiinsa, vaikka he eivät tuntisi toisiaan.

Lisätietoa: www.samsung.com

Kuluttajakysymykset: Samsungin asiakastuki, 030 6227 515

Lisätiedot: Kaimana, samsungpr@kaimana.fi

Kuvapyynnöt ja median testilaitteet: samsungpr@kaimana.fi

Lehdistötiedotteet ja kuva-arkisto verkossa: www.samsung.fi ja valitse alalaidasta Uutiset.

Aiheet

Kategoriat


Samsung Electronics Co., Ltd. inspiroi maailmaa ja muovaa tulevaisuutta ideoilla ja teknologioilla, joiden avulla uudelleen määritämme ihmisten käsitykset televisioista, älypuhelimista, puettavista laitteista, tableteista, digitaalisista kodinkoneista, verkkojärjestelmistä sekä muisti-, puolijohde-, valaisu- ja LED-ratkaisuista. Tuoreimmat Samsung-uutiset löydät osoitteesta: http://news.samsung.com/

Samsung Suomi

Samsung Electronics Co., Ltd. inspiroi maailmaa ja muovaa tulevaisuutta muuttuvilla ideoilla ja teknologioilla. Yritys määrittelee uudelleen käsitykset televisioista, älypuhelimista, puettavista laitteista, tableteista, digitaalisista kodinkoneista, verkkojärjestelmistä sekä muisti-, puolijohde-, valaisu- ja LED-ratkaisuista. Tuoreimmat Samsung-uutiset löydät osoitteesta: http://news.samsung.com/

Samsung Electronics Nordic AB
Torshamnsgatan 48
164 40 Kista
Sweden