Ohita
Pohjoisen luova vetovoima

Blogikirjoitus -

Pohjoisen luova vetovoima

Jälleen kerran Suomi houkutteli luovia tulisieluja maapallon joka kolkasta. Slushiin, joka on Euroopan suurimpia yritys- ja startup-tapahtumia, osallistui 4.-5. joulukuuta 20 000 ihmistä, 3 100 startupia ja 1 800 sijoittajaa 130 eri maasta. Nämä kaksi päivää täyttyivät mielenkiintoisista seminaareista, upeista ihmisistä ja iloisesta naurusta. Oli mahtavaa, kun ympärillä pyöri niin paljon innovatiivisia yrittäjiä, ja olemme tosi iloisia osallistumisestamme vuoden 2018 Slushiin.

”Pohjoismaiset kuluttajat tietävät, että meiltä saa maailmanluokan innovatiivisia kännyköitä, televisioita, näyttöpäätteitä, jääkaappeja, uuneja ja pesukoneita. Slushissa saamme esitellä yrityksemme uusia puolia: millaista on käytännön yhteistyö startupien kanssa ja miten ne käyttävät tuotteitamme omissa ratkaisuissaan. Samsungin eri osastot kokoontuvat Helsinkiin eri puolilta maailmaa, sillä Pohjoismaiden katsotaan olevan kultakaivos täynnä eteenpäin pyrkiviä startupeja, joilla on maailmaa mullistavia ideoita, tuotteita ja ratkaisuita. Uskomme ”avoimen innovaation" käsitteeseen ja haluamme tehdä yhteistyötä startupien kanssa varmistaaksemme, että saamme myös tulevaisuudessa markkinoille innovatiivisia, innostavia ja käteviä tuotteita, jotka vastaavat tämän päivän kuluttajien tarpeita." Eva Carrero, Corporate Marketing Director Samsung Nordics.

Toimme eri puolilta maapalloa sijoittajia, keksijöitä ja kumppaneita löytääksemme uusia yrityksiä ja niiden tuoreita innovaatioita mm. tekoälyn, esineiden internetin ja virtuaalitodellisuuden aloilta. Me ja kumppanimme ylpeilimme myös sillä, että pystymme toimimaan esimerkkinä onnistuneista ratkaisuista, jotka onnistuvat avointen innovaatioiden ansiosta. Järjestimme työpajoja aiheista impact-startupit, digitaalinen oppiminen ja tekniikan terveellinen käyttö. Samsungilla meni todella kovaa nämä pari päivää, emmekä olisi muuta toivoneetkaan!

Kuten sanottu, kollegamme kaikkialta maailmasta kerääntyivät Slushiin ja kävimme jututtamassa Christina Bechhold Russia (Samsung NEXT). Christina vastaa Samsung NEXTistä Euroopassa ja hoitaa kaikki täällä tehtävät investoinnit. Käytimme tilaisuuden hyväksi ja esitimme hänelle muutamia kysymyksiä siitä, miksi hän uskoo Euroopan ja Pohjoismaiden houkuttelevan niin paljon ihmisiä muualta maailmasta.

Miksi Samsung NEXT haluaa sijoittaa Pohjoismaihin?

“Euroopan ekosysteemi on erittäin kannustava - ihmiset haluavat tietää, mitä tapahtuu, ja tukevat mielellään uusia ideoita. Koska Eurooppa on niin monikulttuurinen ja pursuaa kaikenlaisia innovaatioita, Samsung NEXT on päättänyt keskittyä alueisiin, joilta uskomme löytyvän hienoja mahdollisuuksia. Tarkennamme haun sellaisilla alueilla toimiviin yrityksiin, joiden uskomme olevan tärkeitä ja kasvavan tulevaisuudessa.

Monet menestystarinat ovat peräisin juuri Pohjoismaista. Pohjoismaat ovat teknisesti edistyneitä, teillä on huippuyliopistoja. Koska alueella on jo yllin kyllin menestyneitä yrityksiä, siellä on myös ihmisiä, joista voi tulla mentoreita. Ihmiset tietävät voivansa käynnistää yrityksensä Pohjoismaissa, joissa on sekä mahdollisuuksia että sijoittajia, jotka ovat valmiita panostamaan niihin. Mielestäni tieto siitä, että alueella on jo paljon lahjakkaita ihmisiä, saa uudet ihmiset tulemaan tänne sekä panostamaan ja investoimaan uusiin ideoihin."

Mitä Samsung NEXT etsii juuri nyt, mille aloille olette päättäneet keskittää investointinne?

“Keskitymme juuri nyt tekoälyyn, koneoppimiseen, esineiden internetiin, kyberturvallisuuteen, digitaalisiin terveyspalveluihin, kuluttajansuojaan ja tietokonepeleihin. Jälkimmäinen on juuri Pohjoismaissa kiinnostava ala, koska se on niin valtavan suuri. Pelit itsessään edustavat hyvin mielenkiintoista tekniikkaa, jota voi kehittää monin tavoin ja jonka kehittymistä onkin hauska seurata. Myös esineiden internet on Pohjoismaissa kiinnostava ala, koska se edellyttää lahjakkaita ja hyvin koulutettuja insinöörejä, joita täällä onkin runsaasti.

Etsiessämme sijoituskohteita keskitymme alkuvaiheissa oleviin yrityksiin, jotka ovat vasta alkaneet etsiä niihin sijoittamisesta kiinnostuneita yrityksiä. Haluamme olla mukana näissä yrityksissä alusta alkaen ja seurata niitä matkalla kasvuun. Olemme pitkäjännitteisiä sijoittajia: mukana alku- ja kehitysvaiheessa. Hoidamme yrityssuhteitamme huolehtimalla niiden jatkuvasta tukemisesta.”

Voitko paljastaa, miten moneen yritykseen olette sijoittaneet eri puolilla maailmaa?

“Salkussamme on tällä hetkellä 92 startupia - ja paljon tapahtuu vuonna 2019!”

Aiheet

Kategoriat

Liittyvä sisältö

Hyvinvoinnin tärkeys kytkeytyneessä maailmassa

Hyvinvoinnin tärkeys kytkeytyneessä maailmassa

Digitalisointi etenee pitkin harppauksin ja luo sekä yksilöille että yhteiskunnalle fantastisia mahdollisuuksia. Meillä on mahdollisuuksia saada tietoja ja taitoja uudella tavalla, oppia kieliä, soittimia ja ilmaista myös omia ajatuksiamme ja näkemyksiämme. Kehitys kulkee yhä nopeammin, joten kuinka me pysymme kehityksen vauhdissa?

Digitaalisen oppimisen mahdollisuudet

Digitaalisen oppimisen mahdollisuudet

Koulutus ja oppiminen ovat ratkaisevia sekä yhteiskunnan että yksilön tulevaisuudelle ja kehittymiselle. Digitalisoinnin myötä on avautunut uusia mahdollisuuksia tehdä oppimisesta helppopääsyistä, yksilöllisesti sovitettua ja motivoivaa. Digitaaliset välineet antavat meille mahdollisuuden oppia aivan uudella tavalla ja oppia mitä, milloin ja missä tahansa.

Yhteiskunnan haasteita ratkaisevaa yrittäjyyttä

Yhteiskunnan haasteita ratkaisevaa yrittäjyyttä

Tässä maailmassa on monenlaisia yrityksiä. Yrityksiä on yhtä paljon kuin ongelmia ja ratkaisujakin. Ja niin on myös yritys, joka on luotu nimenomaan ratkaisemaan maailman yhteiskunnallisia ongelmia.

Slush - missä ideoista tulee todellisuutta

Slush - missä ideoista tulee todellisuutta

Kuvittele itsesi paikkaan, jossa unelmat saavat täyden vapauden. Paikkaan, jossa kukaan ei kurtista otsaansa ja käske sinua ottamaan rauhallisemmin ja käymään kaiken vielä kerran ajatuksella läpi. Paikkaan, jossa sen sijaan on kanssasi ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita kuulemaan lisää, pallottelemaan ideoita, kysymään kysymyksiä ja tietämään ideastasi kaiken.

Samsung Suomi

Samsung Electronics Co., Ltd. inspiroi maailmaa ja muovaa tulevaisuutta muuttuvilla ideoilla ja teknologioilla. Yritys määrittelee uudelleen käsitykset televisioista, älypuhelimista, puettavista laitteista, tableteista, digitaalisista kodinkoneista, verkkojärjestelmistä sekä muisti-, puolijohde-, valaisu- ja LED-ratkaisuista. Tuoreimmat Samsung-uutiset löydät osoitteesta: http://news.samsung.com/

Samsung Electronics Nordic AB

Torshamnsgatan 48
164 40 Kista
Sweden